Viime
viikon kohutuin suomalaisyritys oli peliyhtiö Supercell, jonka vuotuinen kasvu liikkuu
kolminumeroisissa luvuissa. Forbes-lehden mukaan Supercell saattaa tänä vuonna yltää yli
miljardin dollarin (766 miljoonan euron) liikevaihtoon. Tämän lisäksi yritys on
huippukannattava.
HS:n
tietojen mukaan Supercellissä työskentelee hieman alle sata
henkeä. Henkilöstömäärä lienee kasvussa sekin, mutta näillä luvuilla
yksittäisen työntekijän vuosittain luoma taloudellinen arvo olisi hyvin
karkeasti 10 miljoonan euron
suuruusluokkaa.
Suomessa
on vuosikaudet manattu globaalin talouden rakennemuutosta, joka vei halvempien
kustannusten maihin ensin ison osan suorittavaa työtä. Tämän jälkeen vuorossa
ovat tuotekehitys- ja muut asiantuntijatehtävät.
On
kysytty mitä meille suomalaisille sitten käy, kun täällä ei enää kannata
tuottaa mitään? Tulemmeko me todella toimeen vain toistemme paitoja pesten?
Entä heikkenevä huoltosuhde, kun jokaisen työssäkäyvän pitää kohta elättää
kaksi tai jopa useampia työelämän ulkopuolella olevia?
Suomen
bruttokansantuote, siis kaiken kotimaisen tuotantotoiminnan lopputulos oli
vuonna 2012 noin 160 miljardia euroa. Tämän tuottamiseen tarvittiin noin 2,6
miljoonaa työssäkäyvää (kesäkuun 2012 tieto). BKT henkeä kohden oli luokkaa 35
tuhatta euroa, jokaista työssäkäyvää kohden noin 60 tonnia.
Karkeaa
numeroleikkiä jatkaakseni Supercell-tahdilla saman määrän taloudellista arvoa
saisi aikaan 16 000 henkeä.
Tämä
on yksi esimerkki siitä, mihin globaalissa
skaalabisneksessä parhaimmillaan voidaan päästä kun osaaminen ja kyky hyödyntää
sitä on maailman huippua. Väittihän Bill Gateskin aikoinaan että loistava
ohjelmoija voi olla yritykselle 10.000 kertaa keskinkertaista koodaria arvokkaampi tuottaessaan monella
tavalla hyödynnettävää sisältöä.
Peliteollisuus
ei meitä yksinään pelasta, mutta Suomessa on
hienoa, kansainvälisesti
kilpailukykyistä innovaatio- ja tuotteistuskykyä myös esimerkiksi Cleantechissa ja terveydenhuollon
teknologiassa. Kaikkiin lupaavimpiin aloihin liittyy kyky ymmärtää sekä
teknologian tuomia mahdollisuuksia että inhimillisiä tarpeita ja haluja. Tämän
lisäksi menestymiseen tarvitaan tietysti lujaa työtä ja myös aimo ripaus onnea.
Pitkällä
aikavälillä pienelle kansalle riittävä kestävä taloudellinen suorituskyky voi
todella syntyä suhteellisen pienestä joukosta ihmisiä. Kunhan he vain ovat
juuri oikeita ihmisiä, joille taataan juuri oikeanlaiset olosuhteet menestyä.
Sillä
välin me muut voimme sitten huoletta keskittyä vaikka palvelemaan toisiamme.
Sekin on kansantaloudellisesti paljon järkevämpää ja henkilökohtaisesti
miellyttävämpää kuin että palvelisimme kukin vain itseämme.
